Vuosi vähemmällä – matkani kohti muutosta

Pelottaa niin että oksettaa..

Luultavasti kadun tämän tekstin kirjoittamista jo huomenna, mutta sanotaan se nyt ääneen: ehkä sanottuna tämä tuntuu todemmalta kuin vain ajatuksena, joka pyörii hiljaa omassa mielessä. Ei ole mikään salaisuus, että viimeiset pari vuotta ovat olleet elämäni rankimmat monella tavalla. (Ehkä lapsettomuushoidot vuosina 2011–2016 yltävät samalle tasolle, mutta se oli erilaista piinaa – siitä lisää joskus toiste.) Olen aiemmin avannut kokemuksiani paniikkikohtauksista muun muassa Ylen Sommarprat-jaksossa (kuunneltavissa helposti, vaikka ruotsin kouluarvosana olisi ollut se vanha tuttu kutonen – arkisia juttuja siellä vain käydään läpi). Olen myös Instassa jakanut meidän asuntosijoitusmatkaa ja raottanut kulisseja siitä, mitä tapahtuu, kun omistaa miljoonasalkun yhdessä pankin kanssa. Toisin sanoen, elämä on ollut yhtä haipakkaa. Aloin vasta syksyllä palautua, ja vaikka edistystä on tapahtunut, matkaa on vielä siihen, että hermosto on täysin rauhoittunut. Elämässä on tälläkin hetkellä niin monta liikkuvaa osaa, ettei mikään Zen-tila ole aivan nurkan takana.

Kaikesta huolimatta kaipaan muutosta – rauhaa ja seesteisyyttä. Vuonna 2020 tutustuin minimalismiin ja hurahdin ajatukseen vähemmästä. Se kuulosti juuri siltä, mitä tarvitsin. Karsin tavaraa, siivosin nurkkia ja vietin ensimmäisen koronavuoden tyhjentäen elämääni turhasta. Taustalla pauhasi The Minimalists, joko dokkarina tai podcastina (suosittelen edelleen). IKEA-kasseihin lensi tavaraa solkenaan. Viimevuotinen sairastuminen herätti saman kipinän uudestaan – kaipuun yksinkertaisempaan. Aloin unelmoida kaappien tyhjentämisestä ja turhan karsimisesta, mutta elämä oli siinä vaiheessa kuin kiitävä juna, jota ei noin vain pysäytetä. Vähän kuin sarjassa Departures, jossa Apollo-juna paahtaa tuhatta ja sataa, kunnes raiteilla seisoo rekka. (Jos et ole katsonut sarjaa, suosittelen – löytyy Netflixistä.)

Nyt olen taas makustellut ja maistellut ajatusta vähemmästä. Viimeisen kuukauden aikana olen tyhjentänyt kaappeja ja tällä viikolla vienyt tavaraa kirpputorille. Joululomalla kuuntelin seuraajan suosituksesta The Year of Less -kirjaa, ja se sai lopulta ajattelemaan: mitä jos tästä tulisi se vuosi, jolloin oikeasti kokeilen, karsin, vähennän ja seuraan kulutusta? Mitä jos se voisi tuoda sen muutoksen, jota kehoni ja mieleni tuntuvat kaipaavan? Melkein hävettää sanoa tämä ääneen, koska olen aina ollut materialisti ja vähän shoppaholic. No, ehkä kestävämpi versio vuodesta 2025 kuin mitä olin vuonna 2006, mutta silti – tämä on iso askel.

Mitä tämä sitten tarkoittaisi käytännössä? Tavoitteeni on karsia meidän omaisuudesta vuoden aikana vähintään 20 prosenttia. Ensimmäisen kuukauden aikana olen ehkä saanut 1 prosentin ulos ovesta. Haluan myös seurata omaa kulutustani kirjaamalla kaiken, mitä ostan. Esimerkiksi tänään ostin Audiblesta yhden kirjan ja Jungle Juicesta smoothien. En aio kirjata välttämättömyyksiä, kuten ruokakauppaostoksia, mutta kaikki spontaanit ja turhat ostokset kirjataan. Tämän päivän saldo: kaksi ostosta, yhteensä 16,50 euroa. Lisäksi aion avata uuden pankkitilin, jonne siirrän säästetyt rahat aina, kun estän itseäni tekemästä spontaania ostosta. Näin voin konkreettisesti nähdä edistymiseni.

Rehellisesti sanottuna tämä pelottaa ja ahdistaa. Vuori tuntuu tällä hetkellä Mount Everestiltä, mutta minä HALUAN tätä, joten olen valmis sukeltamaan syvään päätyyn. Onneksi minulta löytyy PADI-lisenssi – se voi tulla tarpeeseen tässä seikkailussa.

Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti. Jos tämä kuulostaa houkuttelevalta, olet tervetullut seuraamaan tätä matkaa. Tänne aion jakaa sen, päivä kerrallaan – kaikki ylä- ja alamäet, onnistumiset ja epäonnistumiset. Katsotaan yhdessä, mihin tämä tie vie.