Mä, retkiauto ja elämä joka yllättää

Mä päätin, että mä haluan retkiauton. Siis mitä? Retkiauton?! En olisi IKINÄ uskonut sanovani tätä ääneen – ja kaikki mun ystävät nyökyttelee varmasti nyt päätään ja hymyilee, koska ne tietää tasan tarkkaan että tää ei todellakaan ollut mun kartassa. Ei edes sen kartan takana olevalla varakartalla.

Mutta ehkä tämä liittyy johonkin isompaan. Siihen tunteeseen, joka on viime aikoina kasvanut ja kuplinut. Tarpeeseen löytää vapautta. HENGITTÄÄ. Karsia, myydä, heittää turhaa pois. Tehdä tilaa. Elää kevyemmin. Edes vähän vapaammin. Tai sit tää on vaan lähenevä keski-ikä. Mut näistä kahdesta vaihtoehdosta valitsen sen vapauden.

Miten tähän tilanteeseen päädyttiin?Oli juhannus, ne perinteiset juhlat, joissa ruoat venyy pöydän reunoille ja lapset tappelee keskenään ja vanhemmat on kireänä. :) Juhannuskestien jälkeen, kun ajettiin Porvooseen, alettiin miehen kanssa pallotella ajatusta: entä jos me hankittaisiin retkiauto?

Aluksi se oli ajatus. Kevyt, puolileikillinen heitto. Mutta kuten tiedetään – vaarallisimmat ideat esitetään juuri sillä äänensävyllä. Pian mä jo googlasin. Käytin koko kotimatkan 2 tuntia retkiauton etsimiseen. Löysin yhden kiinnostavan mallin ja sen jälkeen mies, joka on meistä tunnetusti se parempi vertailemaan, hyppäsi mukaan hommaan.

Ja sitten törmättiin Volkswagen California Grand 600 -malliin. Vähän niinku retkiautojen Rolls Royce. Kompakti, mutta toimiva. Siinä on kaikki: sänky, pieni keittiö, vessa, säilytystilaa fiksusti ja kokonaisuus, jossa ei tunnu siltä, että asuisi pakussa, vaan pienessä liikkuvassa kodissa.

Meidän piti koeajaa se. Mutta arvaa mitä? Auto myytiin meidän nenän edestä. Jep. Näin käy, kun mallit on uusia, harvinaisia ja haluttuja. Ja koska California Grand 600 on niin uusi, niitä ei juuri löydy käytettynä – tai jos löytyy, niin hinta keikkuu helposti 65 000 euron päällä.

Mutta ei lannistuta. Käytiin yhdessä Wiltonin kanssa kuitenkin kurkkaamassa livenä yhtä autoa ja se oli juuri niin kiva kuin mitä oltiin YouTubessa katsottu. (Ollaan ehkä katsottu videoita 20 tuntia. Ehkä enemmän. En laske enää.)

Tässä kohtaa alkaa olla selvää, että retkiauto ei ole enää vitsi. Se ei ole hetken huuma. Se on visio. Unelma, joka on saanut juuret ja ehkä jo vähän versoo. Me ollaan oikeasti miettimässä tätä. Eikä pelkästään itsellemme, vaan myös siksi, että nämä on ehkä viimeisiä kesiä, kun lapset HALUAA oikeasti viettää aikaa meidän kanssa. Huomenna meillä on talossa 11-vuotias. Yksitoistavuotias. (Miten mä oon voinut olla mutsi näin kauan?!?) Samaan aikaan meillä olisi ensi kesänä 5 viikon palkallinen loma, yrittäjille ihan uus juttu. Haluaisin tämän ajan käyttää järkevästi ja retkeily Euroopassa ois just sitä.

Ja jossain tämän kaiken keskellä kesäkin tuli vihdoin. Otin kuitenkin myös åäkkilähdön kesään ja kävimme Kreikassa pyörähtämässä mikä oli ihanaa. Työnvaihdos, uudet projektit ja muutenkin elämä on vienyt kaistaa enemmän kuin osasin arvioida ja pieni breikki tekee hyvää. Nyt odottaa myös kahden viikon palkaton arkitöistä (ei lomaa tänä vuonna vielä).

Ja vaikka Blogi on ollut vähän hiljaisempi, niin ei se ole kadonnut. Youtube taas on ollut kuollut mutta oishan se kiva ehtiä myös sinne tuottamaan sisältöä. Arki vaan on ollut... arkea. Sellaista, joka täyttää kaiken tilan. Mutta Skenet bedrad -podcast pyörii edelleen! Teen sitä yhdessä Anna Pietelinin kanssa, ja jos kaipaat ruotsinkielistä arkihöpönää, niin käy kuuntelemassa – lupaan, että seura on lempeää ja kevyttä.

Lupaan kirjoittaa lisää heti kun arki antaa myöden.